Työpaikkakouluttajalle
HUOM! Seuraava työpaikkakouluttajakoulutus on 25.9.2012. Lisätietoa etusivun uutisissa.
Työnantaja nimeää jokaiselle oppisopimusopiskelijalle työpaikkakouluttajan. Työpaikkakouluttaja vastaa opiskelijan ohjauksesta ja arvioinnista työpaikalla. Oppisopimusopiskelijan ohjaaminen koskee toki koko työyhteisöä ja on harvoin vain yhden henkilön harteilla. Työpaikkakouluttaja kuitenkin suorittaa ohjaukseen liittyvät keskustelut ja täyttää koulutuskertomuksen arviointeineen kolmasti vuodessa. Työpaikkakouluttajasta käytetään joissakin yrityksissä myös nimitystä mentor tai tutor.
Työpaikkakouluttajana voi toimia henkilö, jolla on sama tai korkeampi koulutus kuin tutkintoa suorittavalla opiskelijalla. Myös pitkä työkokemus pätevöittää työpaikkakouluttajaksi. Työnantajalle maksetaan koulutuskorvausta. Se on työpaikalla tapahtuvasta ohjauksesta maksettava palkkio, jonka käytöstä työnantaja päättää.
Oppisopimusajan päättyessä työpaikkakouluttaja tekee päättöarvioinnin eli antaa tutkinnon osittain arvosanan koko oppisopimusajalta. Tämä arviointi liitetään opiskelijan oppisopimustodistukseen.
1 Ohjeita arviointiin
Arviointikeskustelut opiskelijan kehittymisestä käydään myönteisessä hengessä.
Arviointi on oppimista edistävää:
* Ohjaavaa
* Korjaavaa
* Kannustavaa
* Jatkuvaa
* Asiallista
* Rehellistä
* Kehittävää
Kuka arvioi ja ketä?
Arviointikeskustelu käydään pääsääntöisesti opiskelijan ja työpaikkakouluttajan välillä, joten he täyttävät yhdessä koulutuskertomuksen. Opiskelija pohtii yhdessä työpaikkakouluttajan kanssa sitä, mitä pitää oppia, miten oppimiselle asetetut tavoitteet on saavutettu sekä miten työssä oppimisen ohjaus on sujunut. Myös työyhteisön muita jäseniä voi olla mukana arviointikeskustelussa.
Arviointi on kehittynyttä, kun opiskelija myös itse arvioi kokemuksiaan, toimintaansa ja oppimistuloksiaan.
Arviointi on yksipuolista, jos vain työpaikkakouluttaja yksin huolehtii arvioinnista. Arviointi ei ole arvostelua. Sen on tarkoitus innostaa ja ohjata oppimaan.
Miten arviointiin valmistaudutaan?
Arviointikeskusteluun on syytä varata hyvissä ajoin rauhallinen paikka ja riittävästi aikaa.
Mitä arvioidaan?
Ammattitaito arvioidaan jokaisessa tutkinnon osassa/toimintakokonaisuudessa erikseen käyttäen arvosanoja 3-1 (kiitettävä 3, hyvä 2, tyydyttävä 1). Mikäli tutkinnon osaa/toimintakokonaisuutta ei ole käsitelty kuluneella vuosikolmanneksella, se voidaan jättää arvioimatta, ellei kysymyksessä ole päättöarviointi.
Mitä arviointikeskustelussa on syytä pohtia?
Tärkeätä on pohtia mm.:
* Tehtävien monipuolisuutta
* Mahdollisuuksia työnkiertoon
* Tietopuolisen opetuksen edistymistä
* Aikatauluja
* Opiskeluohjelman sisältöä
* Seuraavan kuukauden työtehtäviä
* Opetuksen ja arvioinnin järjestelyjä
* Työyhteisön palautetta
* Ongelmien ratkaisuja
* Viestejä koulutuksen järjestäjälle
SopimusWeb ohjeet
2 Perehdytyskoulutus
Oppisopimuskoulutuksen yhteydessä työyhteisöstä nimetään henkilö, joka toimii oppisopimusopiskelijan kouluttajana. Työpaikkakouluttajan perehdytyskoulutuksia järjestetään avoimina ryhminä oppisopimuskeskuksessa osoitteessa Aleksanterinkatu 20, Porvoo tai yritysryhmille räätälöityinä päivinä erikseen sovitussa paikassa. Avoimien ryhmien koulutuspäivät löydät etusivun ajankohtaista-osiosta. Koulutusta järjestetään seuraavanlaisina kokonaisuuksina:
PEREHDYTYS I (1 päivä)
Koulutuksen tavoitteet:
Koulutuksen tarkoituksena on tutustuttaa oppisopimuksen periaatteisiin, antaa tietoa ohjaamisesta ja arvioinnista.
Koulutuksen sisältö:
Oppisopimus koulutusmuotona
Ammatinhallinnan osa-alueet, ohjaaminen ja eri oppijatyypit
Tutkinnon perusteet, tutkinnon sisällön mukaiset työtehtävät
Arviointi
PEREHDYTYS II (1 päivä, perehdytys I suorittaneille)
Syvennetään perehdytys I:n sisältöjä ja sovelletaan täsmällisemmin omaan ohjaustehtävään.
PEREHDYTYS III (2 päivää): RATKAISUKESKEINEN TYÖYHTEISÖ BEN FURMANIN JA TAPANI AHOLAN TAPAAN (2 päivää, molemmat perehdytysjaksot suorittaneille)
Tavoitteena on perehdyttää työpaikkakouluttaja kuuteen yhteistyötaitoon, jotka ovat keskeisiä innostavan työilmapiirin rakentamisessa.
Koulutuksen sisältö:
1. Onnistumisen ilo
2. Motivaatio ja coaching
3. Ongelmien ratkaiseminen
4. Kritiikin antaminen
5. Kritiikin vastaanottaminen
6. Loukkausten sopiminen
Koulutus ja siihen liittyvät materiaalit ovat osallistujille maksuttomia, samoin lounas ja taukokahvit.
Yritysryhmien työpaikkakouluttajille räätälöimme yhteistyössä työnantajan kanssa omat koulutuspäivät.